Niin pieni – mutta niin tärkeä

Olen viime aikoina huomannut, että jotkut ystävistäni huokailevat minulle, tai jopa kiirehtivät ohitseni karkuun. Tiedän syyn. Innostun nykyään niin helposti puhumaan heviä settiä mehiläisistä. Paapatan selvästi liian pitkään ja liian tunteella niiden elämästä ja tehtävästä maataloudessa – maailmassa. Kokemuksesta voin jo sanoa, ettei mehiläinen ikävää kyllä ole hotein small talk -aihe juhlissa. Se on minusta surullista.

niin pieniInnostuin näistä lumoavista hyönteisistä muutama kesä sitten, kun PienenKylän vihannespellon laitaan tuotiin pörisemään ensimmäinen yhdyskunta. Luettuani monta valaisevaa kirjaa muinaisen Egyptin kasvatusmalleista aina biodynaamiseen tapaan ja seurattuani aktiivisesti eri ryhmiä ja blogeja netissä tajusin, miten tärkeitä mehiläiset meille oikein ovat. Ymmärsin vähitellen myös, mikä mehiläisten ja kaikkien pölyttäjien tilanne maailmassa tällä hetkellä on. Ne ovat totaalisessa ahdingossa ja kuolemassa sukupuuttoon. Niitä on nopeasti jotenkin autettava.

Höyrysin asiasta tilapalaverissämme tammikuussa ja ilokseni päätimme lopulta yhteistuumin valita PienenKylän Suomi 100 -aiheeksi pölyttäjien ahdingon ja aloimme rakentaa Pölyttäjät pulassa -kampanjaa. Aihe huomioitiin tärkeäksi myös Suomen Valtioneuvostossa ja kampanjamme valittiin mukaan Suomi 100 -hankkeeseen. Olin tyytyväinen, vaikka tämä vaatisi paljon työtä ja itsensä likoon laittamista, saattaisimme kerätä vuoden aikana pölyttäjien tilanteelle edes hieman huomiota.

Mehiläiselämyksiä

Viime talvena PienessäKylässä talvehti yksi mehiläisyhdyskunta. Sen talvi sujui oikein hyvin, mutta kevät olikin sitten haasteellisempi. Usein pörrien ruoanhakua haittasi keikkuva sää, milloin piiskasi hyytävä tuuli, milloin pakkanen, milloin kosteat lumihiutaleet. Mutta mehiläiset ovat sinnikkäitä ja kesän korvalla yhdyskuntamme alkoi hiljalleen kasvaa.

Tässä kohtaa huomautan, että me pidämme mehiläisiämme täysin luonnollisissa olosuhteissa. Meille on tärkeää, että ne pölyttvät peltomme vihannekset ja hedelmäpuitamme, ei se, että saisimme ämpäri tolkulla niiden pesästä itsellemme hunajaa. Itseasisssa, mehän emme kerää niiltä hunajaa ollenkaan. Näemme, että hunaja on mehiläisten omaa ruokaa, joka pitää ne voimissaan ja työkykyisinä.

Istutusaikana laitoimme pellolle vihannesrivien väliin kasvamaan monta eri lajikkeista koostuvaa kukkakaistaa, jotta mehiläisillämme ja muilla pellolla olevilla pölyttäjillä olisi lähellä paljon luomuruokaa. Saimme viljelytyöhön myös paljon apua. Toukokuun lopussa vieraiksemme saapui esimerkiksi Espoon Kantokasken koulun kolmas luokka, joka innokkaasti auttoi meitä istuttamaan kukkien siemeniä mehiläispesän lähelle. Samalla he oppivat hieman mehiläisistä ja maataloudesta. Keskikesällä surina kukka-alueilla oli muuten välillä jopa huumaava, niin innoissaan kaikki pölyttäjät buffet-kattauksestamme lopulta olivat.

niin pieniMehiläisen elämään kuuluu luonnollisena osana parveilu kerran vuodessa. Pesä siis jakaantuu ennen kuin se kasvaa liian isoksi. Tällöin kuningatar lentää pesästä ja suurin osa mehiläisistä lentää sen mukana. Pesään jää kuitenkin osa asukeista ja ne alkavat kasvattaa uutta kuningatarmehiläistä.

Ennakoimme oman pesämme parveilua kesäkuussa ja jaoimme sen ajoissa kahtia. Mutta itseasiassa siellä oli jo sitä ennen alkanut parveiluun valmistautuminen. Vanha kuningatar oli muninut työläisten tekemiin erityisiin kuningatarkennoihin munia.

Pesän jakamisestamme huolimatta parveiluvietti oli selvästi jäänyt vahvasti päälle, sillä eräänä kauniina kesäpäivänä pääsin yllättäen todistamaan sitä uskomatonta hetkeä, kun mehiläiset parveilevat. Näin myös kun uusi kuningatar lensi häälentonsa.

On vaikeaa kuvata sanoin sellaista tapahtumaa, jossa jättimäinen määrä mehiläisiä ryöpsähtää surisevana pilvenä ulos pesästä ja lentää taivaan korkeuksiin.

Pienenä huomiona, että pesissä sanotaan olevan yleensä 20 000 – 50 000 mehiläistä, joten sen aiheuttama surina on melkoinen.

Tämä spektaakkeli kesti reilun puoli tuntia, jonka jälkeen mehiläiset palasivat takaisin pesäänsä. Nyt näin myös konkreettisesti monesti lukemaani siitä, että koko yhdyskunta on yhteinäinen kokonaisuus. Se on yksi organismi, joka toimii yhtenä ja jossa on hyvin kehittynyt hierarkinen järjestys.

Näpit irti

Pyrimme mahdollisimman vähän käpälöimään mehiläispesiämme, koska se aina häiritsee niiden eloa. Yhdyskunnan toimintaan sekaantuminen aiheuttaa kaaosta ja kaaos heikentää niiden terveyttä. Heikko yhdyskunta on altis kaikille ympäristön haittatekijöille, myrkyille, loisille ja sairauksille. Kuten sanottu, jätämme myös kaiken hunajan mehiläisille talviruoaksi.

Painotan vielä, hunaja on mehiläisten omaa ruokaa ja se pitää ne terveinä. Riistämällä mehiläisiltä hunajan ja syöttämällä niille sokerisiirappia tai muuta vastaavaa, niiden terveys heikkenee. Maailma tarvitsee terveitä mehiläisiä. Terveitä pölyttäjiä. Muuten meiltä katoaa iso osa vihanneksista ja hedelmistä omilta ruokalautasiltamme.

Kesällä minua haastateltiin myös Ylen Radio Suomen ruokaohjelmaan, jossa satuin sanomaan edellä mainittuja asioita ääneen. Sain tietysti palautetta. ”Minulla tuli pahamieli”, kommentoi minulle eräs somessa hunajanriistokommentistani.

No, voi voi. Minullakin tulee pahamieli, kun mehiläisiä riistotarhataan ympäri maailmaa ja niiltä viedään niiden luontainen ruoka pois.

Hunajahan on nimittäin iso bisnes maailmanlaajuisesti ja siinä bisneksessä mehiläinen ei todellakaan voi hyvin, vaikka sen pitäisi olla kaiken a ja o.

niin pieniPidimme kesällä kymmenkunta Pölyttäjät pulassa -esitelmää ja pauhasin itse pölyttäjien, ja tietysti mehiläisen, tilanteesta myös Facebook-videoilla. Olen todella tyytyväinen kampanjamme tuloksiin. Nyt monet tilalla käyvät ottavat asian jo helposti kanssani puheeksi. Monet ovat myös itse miettineet toimiaan hyönteisiä kohtaan. Parhaan teon kuulin suoraan eräältä tilakumppaniltamme, hän oli jättänyt roundupit kaupan hyllylle ja oikein opetellut luomuisempia tapoja tulla toimeen ötököiden kanssa.

Lisäksi minulle oli ikimuistoinen hetki, kun saksalainen mehiläishoitaja Ralf Rössner piti mehiläisluentonsa kesällä omalla Verstaallamme. Tupa oli aivan täysi. Ja mehiläinen sai tarvitsemaansa huomiota.

Uuteen vuoteen

Syksyn tultua mehiläisemme ovat vetäytyneet kokonaan pesiinsä ja niiden hiljaiselo on alkanut. Kun painaa korvan pesää vasten kuulee niiden kuitenkin surisevan, siten ne tuottavat pesään lämpöä. Pesän lämpötila pysyykin noin 32-34 Celsius-asteessa koko talven läpi. Kyllä, vaikka ulkona olisi -25 astetta pakkasta.

Kävin mehiläispesillämme viimeksi eilen. Niitä on pellon reunassa siis nyt kaksi. Ensi vuonna toivon, että niitä on taas enemmän. Nyt pitää odotella uuteen vuoteen, että näkee miten ne ovat talvehtineet ja minkälainen sutina siellä keväällä on.

 

Melina Heimsch

viljelijä, opiskelija