Ystäväni maa

Sovimme ennen satokauden alkua pienikyläläisten kanssa, että käyn hakemassa tänä vuonna satokassini itse. Ajattelin, että muutama lisäkilometri Takkulaan ei haittaa. Tuleepahan nähtyä Suvantojen, Salmeloiden ja Heimschien värikästä seurakuntaa useammin. Hauskoja ihmisiä, hyviä juttuja ja makeita nauruja. Sellaisiahan he ovat.

Ystäväni maaPienikyläläiset eivät ole pettäneet. Heidän viikoittaisesta tapaamisesta on tullut torstainen kuppini expressoa. Pieni piristävä hetki kiireisen torstain päätteeksi.

Sitä osasin odottaa, mutta tätä en:

Olen jo sen verran iso poika, että tiedän missä makaroni kasvaa ja että maito tulee lehmän tisseistä. Senkin olen tiennyt jo pitkään, että maa antaa. Juureksia, vihanneksia, jopa yrttejä.

Tänä kesänä suhteeni maahan on muuttunut. Se on lähentynyt, muuttunut lämpimäksi. Tänä kesänä minun ja ruokani välissä ei ole ollut kaupan hyllyä.

Kun olen katsonut satokassissani oleviin salaatteihin tai papuihin, olen nähnyt samalla sen, mistä ne ovat tulleet. Tuosta viereiseltä pellolta. Maasta on tullut ystäväni. Se on sanonut minulle, että tällainen minä olen, täällä minä sinun ruokasi valmistan.

Atria on tuonut lihatuotteisiinsa hienon lisän. Se kertoo, mistä ja kenen tuottajan tilalta liha tulee. PienessäKylässä olen vielä satoja kilometrejä lähempänä. Näen viljelijät ja maan, joka ruokani on kasvattanut. Tunnen sen.Ystäväni maa

Tiedän, että tässä kohtaa minun on hyvä lopettaa. Jos menisin askeleenkin pidemmälle, minusta itsestäni tulisi ruokaa. Psykologien ruokaa.

Siksi käännyn tässä kohtaa takaisin ja mietin, kuinka selittäisin Keskolle tai S-konsernille, että rakentakaa K- tai S-lähikauppa vanhan maalaistalon vanhaan lisärakennukseen. Navetan, laidunten, kasvimaiden ja peltojen keskelle. Järven rannalle. Lupaan, että siitä tulisi minun kauppani.

Enpä tiedä, ehkä minun on parempi puhua PienenKylän Andreakselle?

 

Jukka Rönkä

Elmo-lehden päätoimittaja