Joulu tunnetaan leivonnaisista. Joulunakaan leipureiksi intoutuvat usen nekin, jotka eivät muuten juuri leivo. Siksi nyt on hyvä aika miettiä hieman jauhoja. Jauho on jotain hyvin arvokasta, enkä puhu vain rahallisesta arvosta. Jyvien saaminen jauhona pussiin on tosi kovan työn takana.
Viljelimme viime vuonna ensimmäistä kertaa kauraa. Sadonkorjuun aikaan emme liiemmälti pomppineet riemusta, sillä kaurasatoa tuli vain sen verran, että seuraavan vuoden siemenkaurat varmistuivat ja lampaat ja kanat saivat sitä talven aikana jonkin verran ruuakseen. Ymmärsimme, että myös viljanviljely vaatii käytännön kokemusta. Viljakirjat vedettiin seuraavan talven aikana kuitenkin hyllystä avuksi.
Tänä vuonna kaurasato oli jo varsin hyvä. Myhäilimme tyytyväisinä varaston ovella, kun sadat kilot kauraa oli kuivattu, säkitetty ja pinottu, mutta kokonaisista kauranjyvistä ei vielä paljon mitään leivota.
Agendalla oli seuraavaksi myllyn etsintä. Ei mikään helppo tehtävä.
Ennen vanhaan kaikissa kylissä oli tilojen yhteiskäytössä oma mylly ja sellainen oli joskus myös Takkulassa, mutta tänä päivänä siitä on jäljellä vain sammaloituneet peruskivet, jos kokonaisina niitäkään. Harmi.
Tuntien soittorumban jälkeen meille löytyi lopulta sopiva luomumylly palveluineen. Se ei ollut ihan naapurissa, vaan kaukana Kouvolan lähistöllä. Lucas sai tehtäväkseen toimittaa kaurat sinne.
Koko jauhon tekoprosessi osoittautui opettavaiseksi kokemukseksi, mutta Jalon Myllyn myllärisetä jaksoi neuvoa ja opastaa meitä siihen liittyvissä asioissa. Olimme hyvin otettuja hänen ystävällisyydestään. Kyselimme ihan kaikkea mahdollista. Hän saattaa ehkä vieläkin naureskella kysymyksillemme ja varsinkin kohelluksellemme. Lopulta viikon päästä jauhot olivat valmiit noudettavaksi. Myhäilimme tyytyväisinä, kun pakkasimme niitä kilon pusseihin.
Ja hei, se tunne, kun ensimmäistä kertaa paistat lettuja ihan ikiomasta jauhosta. Kaikki voivat helposti arvata miten hyviltä ne meistä maistuivat. Satokumppanimme ovat saattaneet jo itsekin maistaa niitä.
Olen kova leipomaan. Leivon hiivalla ja usein myös juureen. Käytän leivissäni mausteena oman tilan tuotteita. Olen odottanut jo monta vuotta, että saisin myös tehdä koko taikinan oman pellon tuottamista jauhoista. Kaupan jauhoissahan on lähes aina se vika, että niissä on säilöntäainetta. En haluaisi käyttää sellaisia jauhoja, sillä se vaikuttaa lopputulokseen.
Olemme tässä matkan varrella ymmärtäneet, että muinaiset viljalajikkeet ovat paljon ravinnerikkaampia ja terveellisempiä kuin nykyajan jalostetut massaviljat.
Laura onkin saanut hankittua meille kourallisen erityistä juhannusruista, einkornia ja mustakauraa. Niitä istutettiin toissavuonna paljain käsin, siemen siemeneltä, pikkuruisille peltokaistaleille ja lopulta ne myös korjattiin käsin talteen. Nyt niiden määrät ovat jo monikymmenkertaisuneet ja alat kasvaneet, mutta sadot ovat silti yhä niin pienet, että vielä pitää odottaa, ennen kuin jauhoa tulee.
Nyt minulla on kuitenkin haasteena tämä kaurajauho. Leivän leipominen siitä ei ole ihan helppoa ja vielä tällä viikolla on pakko saada joulukauralimmppu onnistumaan. Näihin touhuihin ja ajatuksiin on hyvä päättää työkiireet ja rauhoittua nauttimaan joulun ajasta.
Kiitos kaikille tilakumppaneillemme, muille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta. Toivotamme teille mitä parhainta uutta vuotta 2020. Edessähän on sitten iloinen 20-luku.
Melina Heimsch
vastuuviljelijä