Nyt vuoden vaihteessa tuntuu melkeinpä ihanalta miettiä mennyttä kesää ja muistella sitä jatkuvaa auringon porotusta. Tämän loppusyksyn pimeyden jälkeen se kirkkaus tuntuu lähes utopistiselta muistolta.
Kolmeen aiempaan satokauteen verrattuna, tämä kausi oli taas aivan erilainen. Esimerkiksi viime vuonna opimme, kuinka viljellään jatkuvassa vesisateessa ja kaiken rehottaessa yli. Tänä vuonna vesi oli niukassa ja kuumuus tapissa. Mikään ei todellakaan rehottanut.
En olisi uskonut, että kaksi toistaan seuraavaa kautta voisivat olla näin toistensa vastakohdat. Usein ehdin tänä kesänä jo miettiä, saammeko yhtään satoa?
En halunnut luovuttaa. Sää grillasi keksimään todella luoviakin ratkaisuja sadon takaamiseksi. Tänä vuonna viljelytyössä siis mietittiin, mitä tehdä, kun vettä ei ole, eikä tule, eikä mikään kasva? – ja kun jokin vihdoin kasvaa, siihen iskee tuholaiset.
Kevät oli mahtava. Valoa riitti ja kaikki siemenestä istuttamamme taimet kasvoivat vauhdilla. Aikataulu piti. Meitä oli auttamassa kaksi uskomattoman uutteraa harjoittelijaa, jotka saivat paljon aikaan ihan omatoimisesti. Olin todella innoissani ja vakuuttunut onnistuneesta kaudesta.
Olimme jo talvella tehneet päätöksen, että kastelemme sadettimilla peltoa kesällä niin vähän kuin mahdollista ja opettelisimme säästämään vettä, koska veden niukkuus on kuitenkin tulevaisuutta.
Kun kaalintaimien istutuksen aika toukokuun lopulla koitti, pelto näytti tyhjältä aavikolta. Savinen maa pöllysi kepeässä helletuulessa. Lämpömittari hehkui +30 asteessa, eikä kosteudesta ollut tietoakaan. Istutimme rohkeasti kaikki kaalit maahan. Samalla alkoi koko kesän jatkunut tähyily taivaalle sadepilvien perään.
Emme luovuttaneet vedensäästöpäätöksestämme. Nyt oli siis ihan pakko perehtyä tarkasti tutkimaan, kuinka kasvit oikein selviytyvät ankarassa kuivuudessa. Luin, että kuivalla kasvit keskittävät kasvunsa juuriin. Ne kasvattavat juuriaan syvemmälle maahan. Lisäksi ne hyödyntävät kaiken ilmassa olevan kosteuden ja kontrolloivat kasvuaan, ettei kosteutta pääse haihtumaan sitäkään kautta. Kasvit eivät kuitenkaan missään vaiheessa lakkaa tarvitsemasta vettä ja kun kasvi on käyttänyt kaiken lähistöllään olevan veden, se alkaa kuolla.
Puutuimme tähän kasvattamalla joka puolelle peltoa ruohomattoa niin, että viljelykasvit kasvoivat ruohon seassa. Minimaalinen sadetus riitti ruoholle. Trimmasimme ruohomattoa viikoittain lyhyeksi, jotta se ei peittänyt itse viljelykasveja. Ruohomaton juuret levittäytyivät maan alla verkostona ja sitoivat vettä, mikä auttoi myös vihanneksia.
Silti kesäkuun lopulla koitti suuri helpostus, kun juhannus toi mukanaan perinteiset juhannussateet. Kaalit venähtivät silmissä, kesäkurpitsat, pavut, punajuuret, herneet ja kaura alkoivat myös kasvaa lupaavalla vauhdilla. Ensimmäiset kylvetyt kukatkin puhkesivat pian kukkaan. Olin uskomattoman onnellinen vesisateesta, vaikka ruohomattoa sai trimmata nyt ahkerasti.
Juhannussateiden tuoma riemu haihtui pian hikenä ilmaan. Heinäkuu oli aurinkoinen ja kuuma. Kasvien kasvu hidastui. Niillä on kuitenkin hienoja selviytymistapoja, joita sain nyt lähietäisyydeltä seuraamalla oppia. Esimerkiksi pavut ja kurpitsat kääntävät kasvupistettään lähimpänä olevat lehtensä kasvupisteen suojaksi, kuin päivänvarjon.
Kun kuivuuteen oli totuttu, toi kesätuuli pellolle seuraavaksi joka sortin ötökät. Niitä lähes tulvi apajille. Biodynaaminen viljelytapa tarjoaa kuitenkin aina ratkaisun haasteisiin, jos vain jaksaa lukea kirjoja, kysyä osaavilta ja käyttää omaa päätään. Yleensä ratkaisu löytyy myös ihan omalta pellolta. Tämä vaatii silti hyvin systemaattista ja päättäväistä työtä.
Me selvisimme ötökkäahdistuksesta tekemällä muun muassa hyvin vahvaa nokkosuutetta, jota ruiskutimme muutaman päivän syklillä muutaman viikon ajan kaikille kaaleille. Toinen käyttämämme tehokas aine oli raparperiuute. Molempiin keräsimme kasvit omalta tilaltamme ja ainoat mitä homma vaati, oli aikaa ja työtä. Huomasimme jo nopeasti, että uutteiden vaikutus ötököitä vastaan oli tehokas. Ököt hävisivät kaaleilta lähes kokonaan.
Kuivuus ja sen vaatima opiskelu viivästyttivät satoamme muutamalla viikolla, mutta lopulta pääsimme korjaamaan satoa täydellä teholla elokuun lopulla. Saimme tilakumppaneillemme viikoittain lopulta runsaat satokassit.
Nyt arvioin, että selviydyimme tästä kaudesta varsin hyvin satotuloksin, mutta myönnän että haasteellinen kausi oli ja kulutti paljon niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimavaroja.
Ilmastonmuutos on viimeisen vuoden sisään tullut hyvin konkreettiseksi meille kaikille. Erityisesti viime ja tänä kesänä olen saanut tuntea sen voiman omassa maatyössäni.
Vaikuttaa siltä, että jatkossa edessä ovat yhä suuremmat säähaasteet, ja keikumme viljelytyössä aina vain ohuemman narun varassa satojemme onnistumisen kanssa. Ymmärrys siitä, kuinka pienestä on kiinni, että saamme ylipäänsä tuoretta ruokaa, on herättänyt minut painottamaan monimuotoisuuden tärkeyttä. Yksipuolinen viljely on aina alttiimpi tuhoille. Monimuotoinen ja luonnonmukainen ekosysteemi toimii enemmän tasapainossa ja pysyy vastustuskykyisempänä erilaisia olosuhteita vastaan. Meillä oli pellolla tänä vuonna kaikki kukat mukaan lukien lähes sata lajiketta. Ja sillä mennään jatkossakin.
Onnea ja iloa kaikille vuoteen 2019.
Melina Heimsch
peltonörtti ja vastuuviljelijä