Odotan huhtikuuta aina malttamattomana. Se on aika, jolloin talven hiljaiselo todella päättyy ja sitä pääsee vihdoin täysillä viljelytöiden kimppuun. Siemenet ovat valmiina, peltokartat piirretty, on päätetty missä mitäkin viljellään ja kerätty kaikki mahdollinen tieto nenän eteen. Huhtikuussa pellot ovat vielä tummina ja lehdet vasta tuloillaan puihin, säät vaihtuvat päivittäin. Kaikki kasvava odottaa malttamattomana lämpöä.
Tämä kausi alkoi meillä kunnon tohinana kasvihuoneessa. Kasvari oli meillä nyt ensimmäistä kertaa kunnolla käytössä heti kauden alusta asti. Täytimme taimikennoja mullalla ja kylvimme niihin eri lehtikaalien, mukulasellerien, sipulien, jalapenon, tomaattien, kurkkujen ja kurpitsojen siemeniä. Kennoja kertyi satoja ja kasvihuone täyttyi mukavaa tahtia rauhallisissa tunnelmissa. Ensimmäiset idut kurkistivat mullan alta jo muutaman päivän jälkeen kylvämisestä. Avomaallekin saimme istutettua niitä jo toukokuussa.
Mutta kesä ei ollut helppo. Toukokuun lopulla iskivät vielä räntäsateet ja kesä jatkui hyvin vetisenä ja viileänä ihan kauden loppuun asti. Tai siis yhähän sitä vettä siis pukkaa taivaalta. Tämä kausi opetti todellakin elämään veden kanssa.
Me emme kynnä peltoja syksyisin ollenkaan, vaan äestämme ne kevyesti keväällä ennen istutuksia, jotta peltomaa sitoisi mahdollisimman hyvin vettä. Myös biodynaamisessa viljelyssä käytettävien preparaattien (lannoitteiden), etenkin humuspreparaatin, käyttö edesauttaa maan veden läpäisevyyttä.
Peltomme imikin vettä kiitettävän hyvin koko viime kesän. Aurinkoisten päivien puute näkyi silti etenkin porkkana- ja perunasadoissamme. Niitä tuli niukasti. Pinaatti puolestaan nautti vilpoisasta ja kosteasta säästä, sitä pukkasi pellosta uskomattoman paljon ja ihan koko satokauden ajan. Pinaatin maku oli myös aivan erityisen maukas.
Järjestelimme peltoalueet tälle kaudelle melko tarkkaan. Isossa roolissa olivat isot kukkakaistat. Laitomme lehtikaalia muutamalle riville ja sitten kukkaa seuraavalle ja taas kaalia sen jälkeen, ja sitten taas kukkaa. Tähän oli syynsä. Halusimme pellolle vihanneskaistoja joiden lomassa oli tiettyjä kukka-alueita, sillä kukat kuten samettikukka, ruiskukka ja kehäkukka houkuttavat puoleensa kaaleja mielellään rouskuttavia kirppoja ja muita ötököitä.
Ja näin se myös todellisuudessa meni. Myöhemmin kasvien lehtiä tutkaillessa oli mahtavaa huomata, kuinka hyvin tämä taktiikka todella toimii. Lehtikaalimme näyttivät todella upeilta koko kauden ja kirpat viihtyivät pääasiassa houkutuskasveissaan. Aiomme todellakin jatkaa tämän asian opettelua jatkossakin. Jo näin asian sisäistämisen alkumetreillä olen huomannut usein miettiväni, kuinka luonnonvastaista on yrittää kokonaan poistaa jotain hyönteistä siitä ketjusta, johon se luonnollisesti kuuluu. Parempaa satoa ja maukkaampia vihanneksia ei saada niin aikaan. Kaikelle pitää selvästi vain olla oma paikkansa ja tilansa.
Jos järjestelemme kasvimaamme niin, että jokaiselle hyönteiselle, siis niin ”tuholaisille” kuin pölyttäjille ja muillekin ötököille, on oma tilansa ja ravintomahdollisuutensa, niin torjunta-aineista tulee hyvin äkkiä täysin tarpeettomia turhakkeita pellolla. Se, mitä tämä vaatii, on paljon pähkäilyä ja työtä.
Tämä vuosi oli vasta kolmas viljelykautemme ja opettelemme yhä monia asioita. Teimme tänäkin vuonna paljon virheitä ja monia asioita olisi voinut tehdä toisin, paremmin, tarkemmin, suunnitellummin, järkevämmin. On hieman tuskallistakin tajuta, miten paljon virheitä yhteen satokauteen mahtuu. Mutta emme me ole ainoita mokailijoita. Eräs toinen tuottaja tokaisi kerran REKO:ssa minulle puolihuolettomasti: ”20 vuoden maanviljelykokemuksella sanon, ettei yksikään satokausi ole koskaan samanlainen ja joka vuosi voi olla takuuvarma siitä, että tekee liudan virheitä. Mutta joka vuosi kuitenkin onnistuu jossain hyvin, ja se on mahtava fiilis.”
Näin se on.
Maanviljely on tasapainottelua hyvin monen muuttujan kanssa. Toisinaan maa antaa hyvää satoa pinaatista ja toisena perunasta. Kukaan tuskin onnistuu kaikessa, niin monta muuttuvaa tekijää tässä on olemassa. Olen myös jo ymmärtänyt, että sehän on tämän homman suola. Ainainen jännitys ja odotus siitä, mikä onnistuu ja mikä ei.
On tietysti niitäkin muuttujia, jotka ovat omissa käsissämme. Selvää on, että petraamme ensi vuonna ainakin Avoimien ovien päivässämme. Tänä vuonna omaa väkeä oli paikalla aivan liian vähän, emmekä ehtineet jutella vieraidemme kanssa tarpeeksi. Joulumyyjäisissä taas olisi ollut kiva, kun ankat eivät olisi karanneet aitauksestaan ennen kuin ne edes saatiin sinne. Moni lapsi olisi halunnut nähdä ne edes vilaukselta.
Pidimme pikkuruisella Verstaallmme yrityshistoriamme ensimmäiset joulumyyjäiset joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ja sää kerrankin suosi meitä. Takkulan alue oli luminen ja maisema kuin postikortista. Jännitimme kovasti tulisiko kukaan käymään. Saimme hurjasti motivaatiota siitä, että tapahtuma kiinnosti niin monia ja usea lähialueen asukas tuli käymään. Myimme silloin pääasiassa jatkojalosteitamme. Sillä saralla olemmekin ottaneet melko harppauksen eteenpäin. Kuivurimme puhalsivat koko kauden läpi ihan marraskuulle saakka. Kuivatimme lehtikaaleja, pinaattia, yrttejä, villiyrttejä, kukkia ja papuja. Niistä pakkasimme jauheita, haudukkeita, mausteita ja yrttipaketteja. Kesän vahvoja makuja laitettiin myös leipiin, kakkuihin, suklaaseen ja pipareihin.
Joulun pyhinä rentoudumme hieman, mutta sitten alkaa uuden suunnittelu ja toteutus. On esimerkiksi hyvin mielenkiintoista nähdä, miten nämä tämän syksyn kaatosateet vaikuttavat pellon kuntoon ensi vuonna. Ja tietysti lapaset ristissä täällä odotetaan merkkejä myös sitä, minkälainen sää sitten ensi kesänä tulee – yhäkö sataa? Juuri nyt kun katsoo pellolle näkee paljon lätäköitä. Uskon kuitenkin viljelytapamme mahtiin. Se saa pellon reagoimaan oikealla tavalla olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä.
Kiitos teille kaikille tästä vuodesta. Innoissamme odotamme ensi vuotta ja sen suomia upeita haasteita.
Iloista joulua ja mahtavaa vuotta 2018!
Melina Heimsch
viljelijä, opiskelija