Yllätys, yllätys, tämän vuoden biodynaaminen maatalouskonferenssi järjestettiin helmikuussa Sveitsin Dornachista streamina. Istuin siis pedilläni läppäri sylissä puoliviikkoa. Tai no, en ihan. Osallistuin vain keynote speakereiden luennoille, workshopit jätin tänä vuonna väliin.
Seminaarin pääotsikkona oli niinkin suuri aihe kuin ilmastonmuutos. Asian käsittely tapahtui asiaan paljon väljyyttä jättävällä otsikolla ”Breathing with the Climate Crisis”. Olin aluksi hieman pettynyt. Useat puhujat halkoivat hiuksia aika sfääreissä ja selasivat kalvo toisensa jälkeen jos jonkinlaista dataa. Olihan sekin sellaista ”nice to know” -tietoa, mutta minun oli vaikeaa saada mitään maanviljelijälle konkreettista niistä irti. Annoin itselleni silti pisteet sinnikkyydestä.
Konferenssin loppua kohti päästiin asiaan. Eläintenhoitaja Anet Spengler oli lähes maaginen puhuessaan lehmän asemasta maatilakokonaisuudessa ja Charles Eisenstein jatkoi siitä, mihin Spengler lopetti. Lopulta vedin konferenssista mielessäni sellaisen yhteenvedeon, että lehmän asema maatiloilla ja niiden olemassaolo maanpäällä alkaa ylipäätään olla uhattuna. Ilmastonmuutos isossa kuvassa jäi tästä sessiosta mieleen kuvina ja kippuroina.
Haluan heti huomauttaa, että lehmillä on tärkeä paikka ja tehtävä maataloudessa. Vaikka ne nähdään nykypäivänä vain luontoa rasittavina pihveinä, on niiden merkitys maatilakokonaisuudelle äärimmäisen tärkeä. Lähes korvaamaton. Ne hoitavat jaloillaan maata, pukkaavat ulos mikrobirikasta ja maata ravitsevaa lantaa, huolehtivat isäntäväkensä suolistoterveydestä maidollaan ja pitävät seuraa ja jöötiä muille tilan eläimille. Se, että niitä kasvatetaan ihmisruuaksi ahtaissa hiekkapohjaisissa kasvattamoissa jumalattomia määriä, on väärin. Sekin on väärin, että puolet Amerikan maanviljelijöistä käyttävät peltopinta-alansa näiden kasvattamoeläinten rehuruoan tuottamiseen, kun tilojen pitäisi tuottaa ihmisruokaa. Nämä naurettavat epäkohdat tuotannossa ovat ihmisen tekosia, ei eläinten. Mutta nämä teot pilaavat lehmien maineen sellaisten silmissä, jotka eivät maatalouden kiemuroita ymmärrä. Lehmän kaupupunki-imago on nykyään maailmaa saastuttava turhake – jota se ei siis todellakaan ole.
Niin kuin koko maanviljelyssä, myös lehmien hoitamisessa on otettava askeleita ihan toiseen suuntaan. Maanviljelyn on ihan pakko muuttua sellaiseksi, että kaikki maatilat sitovat hiilidioksidia ilmakehästä, eivätkä päästä sitä taivaan tuuliin. Lääkehän tähän on jo tiedossa. Tässä lyhyt oppimäärä: Monimuotoinen maanviljely ilman maankääntöä ja syväkyntöä. Pelloilla jatkuva viherkate, jolloin peltokasvit yhteyttävät ja sitovat hiilidioksidia maahan aina, kun maa ei ole lumen peitossa.
Lehmäeläimiä maa on kantanut päällään vuosituhansia. Ne ovat luonnostaan vaeltamalla kiertolaiduntaneet ja siten ravinneet maata lannallaan ja tömistäneet siemeniä eteenpäin sorkillaan ja auttaneet samalla maan monimuotoisuutta ja hiilensitomiskykyä. Nykyaikainen ihmiselämä on rikkonut tämän kierron ja nyt lehmät on maalitettu luontokappale. Kannattaa muistaa, että lehmien tehtävä on meidän kaikkien kannalta äärimmäisen tärkeä. Ne auttavat ylläpitämään elämää.
Vaikka meillä PienessäKylässä ei navetan puutteen vuoksi vielä ole lehmiä, tunnen piston sydämessäni aina kun puhun niistä. Meillä pitäisi olla lehmiä. Peltomme tarvitsee niitä. Työskentelen kovasti sen eteen, että jonain kauniina päivänä Takkulan laidunmailla taas käyskentelisi muutama ammu.
Lehmän elämää ja luonnon kiertokulkua ajatellessa muistaa myös sen, että kannattaa aina tarkistaa mitä suuhunsa laittaa. Niin liha kuin kasvikset luomutuotettuna ja hiiliviljeltynä rakentavat parempaa maailmaa, eivät tuhoa sitä.
Melina Heimsch
hiiliviljelijä
Opi asiasta lisää: Katso Netflix: Kiss the Ground -dokumenttielokuva, YLE Areena: Unelmien maatila -dokumenttielokuva ja lisäksi lue www.carbonaction.org