Vuosi on ollut yhtä kaaosta. Korona on kääntänyt arjen rutiinit katolleen niin kodeissa kuin työpaikoilla. Mekään emme säästyneet vaikutuksilta. Tilan töissä meidän oli tultava toimeen kahteen, kolmeen pekkaan. Hommaa oli enemmän kuin riittävästi koko kauden läpi, mutta teimme kaiken hyvällä motivaatiolla. Täytyy silti myöntää, että tässä joulun alla nettikaupan saloja opetellessa, väsymys hieman jo vääristää näkökenttää.
Koronan varjossa on maailmassa tapahtunut paljon asioita. Minua kiinnostaa tilanne tietysti ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Samaan aikaan, kun huomio on kaikkialla ollut kuin liimattuna pandemiassa, on Amazonilla kaadettu metsää ainakin Britteinsaarten kokoinen alue, Australiassa on laskettu, että miljardeja eläimiä kuoli tuhoisissa puskapaloissa, Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa ovat tulet leimunneet aiheuttaen käsittämätöntä tuhoa. Lisäksi koko maailman lämpötilat ovat hiponeet kuukausi toisensa jälkeen ennätyksiä. Kyllähän sitä hieman syystä miettii, että mistä tilasta maapallo löytyy, kun pandemiasta on selvitty?
Olen vähintään kolmessa viimeisessä joulukolumnissani huomauttanut, että tunnemme peltotöissä ilmastonmuutoksen nahoissamme joka päivä. Niin oli taas tälläkin kaudella ja ehkä jopa näkyvämmin kuin aiemmin.
Heti kauden alkumetreillä koimme sellaisen ötökkäinvaasion, että päätä huimasi. Kun me hölmöt reagoimme siihen vielä aivan liian myöhään, ehtivät hyönteiset hotkia kaalipellon täysin sileäksi. Ei siis kaaleja tänä vuonna.
Tämän lisäksi sadekuurot olivat välillä hyvin rankkoja ja tuulet puuskissa hämmästyttävän kovia. Vihanneksemme avomaalla joutuivat oikeasti kestämään haasteellisia olosuhteita. Nämä sääilmiöt voivat tuntua ihan normilta sinällään, mutta niiden rajuus on ilmastonmuutosasia.
Ihan sama
On yhä paljon ihmisiä, jotka vain kohauttavat olkiaan ilmastokysymyksille ja kansainvälisesti ehdotukset ekokatastrofin ratkaisemiseksi tuntuvat aiheuttavan lähinnä eripuraa. Ilmastoaktivistit pitävät asiasta kyllä kiitettävän kovaa ääntä, mutta todellinen toimintapainostus on vähissä. ”Our house is on fire”, ei selvästi riitä.
Maatalous on monien kriitikkojen mieliaihe ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Eikä tietty syyttä. Mutta se on kemikaaliviljely, joka tuhoaa viljelymaan ja hiilensidonnan, ei elämää edistävät maanhoitotavat.
Me PienessäKylässä viljelemme biodynaamisen viljelytavan mukaan, monimuotoisesti ja mietimme toimenpiteitämme erityisesti niin, että hiilidioksidia sitoutuu ilmakehästä peltomaahan mahdollisimman paljon. Tilakumppanimme ymmärtävät jo hiiliviljelyn salat kiitettävästi, mutta millähän irvistyksellä sitä saisi lisää ihmisiä kiinnostumaan aiheesta?
On nimittäin selkeästi niin, että teollisuus ja tuotanto eivät asiasta itsekseen innostu, ihmisten pitää ostopäätöksillään muuttaa maailma.
On myös aika ymmärtää koko kokonaisuus. Esimerkiksi lehmät, muut sorkkaeläimet, possut ja kanat kuuluvat niin biodynaamiseen, monimuotoiseen, hiiltä sitovaan kuin uusiutuvaan maatalouteen aivan oleellisesti. Niillä on kaikilla oma tärkeä tehtävänsä maatöissä, ja kun kaikki maatilan palaset loksahtavat omalle paikalleen tapahtuu hienoja asioita sekä maalle että ilmastolle.
Tutkimukset indikoivat selkeästi, että monimuotoisella, hiilidioksidia sitovalla, maata uudistavalla ja kemikaalittomalla maanviljelyllä pystytään pysäyttämään, ja jopa kääntämään, ilmastonmuutos ilman sen kummoisempia muita manöövereitä. Jos maailmassa vallitsisi yhteinen tahtotila, menisi koko kääntöprosessiin aikaa noin 25 vuotta. Eli minä saisin viisikymppisenä nähdä maailman ilmaston suht’ entisellään – jos homma aloitettaisiin heti.
Tiedän, että yllä mainittu on utopiaa, koska raha määrää maailmanmenoa, mutta kyllähän muutos pitäisi silti jo joillain lihaksilla rysäyttää läpi. On isojen tekojen aika, tai oikeastaan, on viimeinen hetki tehdä niitä.
Melina Heimsch
vastuuviljelijä